| Cordialin suku |
Claran suku |
Nemon suku |
isä Graduate Student on jättänyt 222 jälkeläistä,
Cordi muistuttaa ulkonäöltään kovasti isäänsä. Kuvat antanut käyttöön Inga Rossi. |
isä Corpio on kimo ori, jolla on Claran lisäksi 6 jälkeläistä. Corpiolta on Claralle periytynyt arabiverta ja valkoinen väri sekä myös lupsakkaa luonnetta. Corpio on nykyisin ruuna, HeA ja re 110 tasoinen. |
Isä Bid Or Pass
on ruotsissa syntynyt ori, jolla suomessa melko vähän, 45 jälkeläistä. Mukavan luonteinen ori oli ainakin mitä
itse sitä näin astutusreissulla v. 1997. |
emä Miss Milleine Dan eli "Milli" on Kinnusen Ritun kasvattama tamma jonka Taisto osti kilpahevoseksi, mutta irtopalat tulivat esteeksi kilpauralle. Milli oli kiltti tamma joka jätti
Cordin lisäksi Cordin kuumahkon siskon Discordian eli Discin. |
emä Rif Du Madon XVI CS "Donna" on myös
laiska, mutta osaava tamma, jolla on Claran lisäksi kaksi varsaa, V.K.Harmonie ja Caballos Amanda. Donnan kuvat Merja Aholalta! |
emä Transina on myös ruotsin puolelta
Suomeen kotiutunut tamma jolla Nemon lisäksi kolme muuta jälkeläistä. Transinan kuvat antoi käyttöön Anna Karhulahti. |
Discordia - Cordin ainoa sisko. Discin ja Millin kuvista kiitos Sari Leinoselle Mikkeliin. Discordiaa valmennettiin, mutta raviura ei ehtinyt alkaa liian kuuman ja hankalan luonteen vuoksi. Ei uskoisi Cordin siskosta :) |
Caballos Buster - Claran varsa, joka on perinyt emältään sekä
huippuluonteen, että hieman rauhallisen ratsastettavuuden ;). Kiitoksia paljon
Busterin kuulumisista ja kuvasta Päivi Gustafssonille! |
"Titta" eli Tita's Holyness on nuorempana kärsinyt yskästä jonka takia ei radoille päässyt, mutta
nyt uudet omistajat koittavat vielä kerran kun yskää ei ole ilmestynyt säilöheinään vaihtamisen jälkeen!
Titta on kuulemma hyvänluontoinen tamma, kiltti ratsastaa ja vauhdikas ajaa :) Kiitos Marika Karhulle
sekä kuvista että Titan kuulumisista!
|
| Cordilla on ollut kyllä lähisukua Mikkelissä, Miss Milleine Danin emä, Eleine Dan, on Mikkelin naapuritallin asukkeja ja jättänyt sinne myös Madonna Danin, Malibu Danin sekä Madeleine Danin. Eli myös Cordin "tädit" ovat tuttuja hevosia aikaisemmilta ajoilta=) |
|
Nemon jo kuolleen veljen Tita's Roberton elämäntarina kiinnostaa myös, ilmoittele itsestäsi jos hevosen tunsit! :) Raveissa kuvan nappasi Riikka Holopainen, kiitos kuvasta! |
| |
Tässä vielä hyvää tilaa Claran muille sukulaisille. Jos omistat kuvia Claran muista varsoista (Clarissa/Clarke)) tai muista Claran sukulaisista, ota yhteyttä! (mari_jokelainen(at)hotmail.com) |
Tähän mahtuu myös Tita's Championista tietoa! |