
Enni osti Roosan ollessaan töissä Rautiaisen Terholla jossa Roosa oli treenissä.
Starttailujen lomassa Roosa joutui sitten jalkavaivan takia lomalle, jonka jälkeen liikuttaminen
jäi Enniltä vähemmälle kun töissä hevoset veivät kaiken ajan. Tamma oli jo 8-vuotias joten Enni
päätti uudelleen treenaamisen sijasta tuoda Roosan Marin hellään hoitoon, vähän kuntoa kohottamaan ja ehkä vähän ratsuna olemisen alkeita
opettelemaan. Tullessaan Roosa oli vähän tulinen ja menevä pakkaus ja Enni lähettikin tamman matkaan sanoin "älä sitten
tapa itteäs sen kanssa", mutta tuntuu kuin jo vuodessa tamman luonnekin olisi muuttunut ratsastuksen myötä pehmeämpään suuntaan.
Roosa on hoitaessa kiltti, ja taluttaessa herkkä vaikka saattaakin hieman mukamas välillä pelätä milloin
mitäkin. Kuitenkin pideltävissä sekä selästä että maasta ihan yhdellä kädellä.
Ratsunuran alussa neiti näytti vähän mieltään, mutta uusiin kuvioihin ja työntekoon totuttuaan Roosasta kuoriutui
mukava, oman moottorin omaava ratsunalku. Perusjutut sen kanssa opeteltu, muutto Tuusulaan katkaisi kenttätyöskentelyn
ja maastossa ulkoilu on sujunut hienosti mitä nyt kapealla tiellä autot vähän pelottaa, mutta pelosta päästään yli heti kun
auto on jatkanut matkaansa ohi. Kun saatiin kenttä taas käyttöön, alettiin vähän treenailemaan estepuolta joka onkin
nyt työn alla.
Kaiken kaikkiaan Roosa on kevyt ja mukava ratsastaa, viileällä ilmalla vähän ikävä kun tulee melkein selässä kylmä kun jarru ja kaasu toimii niin kepeästi :). Vuokraajien kanssa tulee toimeen myös, ja näyttää kyllä heti jos siellä selässä istutaan vähän kenossa... ;)
Roosan oma "treenipäiväkirja" ensimmäisistä kuukausista ratsun hommissa löytyy täältä.
Roosan kuvia : töissä ja vapaalla
