Cordi Clara Nemo
Cordi on syntynyt Mikkelissä, Taisto Salonrannan tallilla. Taisto oli kasvattanut myös Cordin kuumahkon siskon, Discordian. (Kuvaa klikkaamalla näet Cordin 1-, 2-, ja 3-vuotiskuvat)



Cordia treenattiin normaalisti, ja vauhteja löytyi jo nuorena, hiitillä eivät pärjänneet vanhemat, kilpailleet hevosetkaan. Jotain ongelmaa oli kuitenkin jaloissa, jonka takia Cordi lähti vuodeksi Ahokkaan tallille, jotta jalkavaiva saataisiin ammattilaisten käsissä hoidettua. Cordi vaikutti kuitenkin heidänkin mielestään lupaavalta hevoselta, ja vaivojen etsintä jäi väliin, kun koelähtöön ilmoitettiin jo kuukauden päästä.


Cordin raviura kesti noin 30 starttia, viiden vuoden aikana, joista alkupään startit varsinkin juoksi kaikki kipeänä, ja stressasi sitten koko hommaa. Ennätystä ei varsinaisesti ajettu, mutta 18,3 - joka tuli toisesta startista, parantui loppujen lopuksi vain 18,2:n. Kolmasosa starteista totossa.

Jalkavaivakin paikallistettiin lopulta, mutta 9 vuoden iässä Taisto ei halunnut hevosta enää kiusata ahkeralla treenillä ja kilpailemisella, ja päätti pistää isoliikkeisen ruunan pois. Tässä vaiheessa minulla oli onneksi mahdollisuus ostaa entinen hoitohevoseni, ja uusi ura harrasteratsuna alkoi keväällä 2002.



Luonteeltaan Cordin on samanlainen utelias ja yhteistyöhaluinen ruuna kuin ennenkin, hieman vaan rauhoittunut varsa-ajoistaan. Yhtä laiska osaa olla edelleen, mutta syttyy vielä aina kun luvan antaa.
Clara on syntynyt ja kasvanut Rymättylässä, ja ollut tuntihevosena Airiston Ratsastuskoulussa. Jonkin aikaa se on ollut ylläpidossa muualla, jolloin ruokinta ja talliolosuhteet ovat saaneet aikaan sen pölyallergian.

Clara on tehnyt rauhallisena hevosena myös alkeistunteja, mutta koko tuntihevosena oleminen alkoi kyllästyttämään tammaa, ja pölyisinä aikoina ei muutenkaan pystynyt tekemään täysipainoisesti tunteja joten Clara tuli myyntiin keväällä 2006.

Nykyisin Clara tekee noin tunnin verran hommia päivässä, ja viettää lopun päivää tarhassa. Yöt tamma on talvikaudella tallissa, mutta ilmastoitu talli auttaa hengityksen helpottamisessa myös sisällä ollessa.
Jos omistat kuvia Claran varsa- tai tuntihevosajoista, ota yhteyttä! =)
Nemon ensimmäiset kaksi vuotta menivät orivarsapihatossa kasvattajan luona. Eli hieman normaalia myöhempään silloinen ori (ruunattiin 4.4.07 )pääsi tutustumaan raviurheilun ihmeelliseen maailmaan.

Nemo ostettiin metsäisestä pihatosta Lestijärvelle, jossa se opetettiin ajolle. Huonoksi onneksi kaveri potkaisi sitä toiseen etupolveen ja Nemo joutui sairaslomalle. Polven parannuttua treeni jatkui, mutta polvessa olevat kiinnikkeet vaikuttivat ilmeisesti sen verran että poika hiljenteli tai laukkasi kaarteisiin. Poika oli niin omistajiensa mieleen, että vaikka näytti siltä ettei voittoisaa raviuraa olekaan näkyvissä, sitä ei pistetty kuitenkaan myyntiin heti, vaan vasta pidemmän odottelun jälkeen omistajat ottivat itseään niskasta kiinni ja pistivät myynti-ilmoituksen nettiin.

Sillä ratsastettiin toistakymmentä kertaa ja vähän irtohypyteltiinkin ennen myyntiä, ja helmikuussa ´08 se sitten haettiinkin uuteen kotiin meille Tuusulaan jossa vähitellen aletaan tutustumaan enemmän ratsuna olon alkeisiin.






Jos omistat Claran tai Nemon varsa/nuoruuskuvia, ota yhteyttä! (mari_jokelainen(@)hotmail.com)